Laktritsit
Lakritsi, tuo musta ja suussa sulava herkku, ei ole mikään uusi keksintö. Lakritsi, kuten
salmiakki, tunnettiin alun perin etenkin lääkkeenä niin Suomessa kuin maailmalla. Jo yli
5000 vuotta sitten Kiinassa käytettiin lakritsia muun muassa sydämen, haiman ja
ihovaivojen hoitoon. Sitä käytettiin myös maustamiseen, ja se onkin yhä Kiinan käytetyin
yrtti heti ginsengin jälkeen.
Lakritsi on lakritsijuurella maustettu makeinen, joka sisältää sokerin ja vehnäjauhon lisäksi
monesti myös arabikumia ja salmiakkia. Värinsä lakritsi, tai tuttavallisemmin laku, saa sen
sisältämästä lääkehiilestä. Lääkehiiltä taas lisätään suosikkimakeiseen siksi, että se sopii
erityisen hyvin lakritsin makumaailmaan. Ilman lääkehiiltä laku olisi muuten väriltään beige.
Laku on myös suurmiesten suurta herkkua ja se on ollut myös monien suurtekojen takana:
muun muassa Rooman keisari Nero ja Rooman legioonalaiset pureskelivat lakritsinjuurta
lievittääkseen nälkää sekä janoa, ja Aleksanteri Suuri sekä Napoleon Bonaparte lievittivät
lakritsilla taistelujännitystään.
Syöt lakritsia sitten taistelujännitykseen tai herkuttelun takia, meiltä löydät yli 50 erilaista
lakuvaihtoehtoa. Tämän lisäksi meiltä löytyy vielä monta monta kilometriä metrilakua
Suodattimet
- Varastossa Poista suodatin
- Tyhjennä kaikki
- Varastossa Poista suodatin
- Tyhjennä kaikki
-
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €9,90 - Alkuperäinen hinta €9,90Alkuperäinen hinta€9,90€9,90 - €9,90Nykyinen hinta €9,90Sour Multicolor Bricks 1,00kg
DamelSocker, glukos-fruktossirap, vetemjöl, vatten, surhetsreglerande medel: E330, E296, dextros, modifierad potatisstärkelse, vegetabilisk olja (kokos...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €9,90 - Alkuperäinen hinta €9,90Alkuperäinen hinta€9,90€9,90 - €9,90Nykyinen hinta €9,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €15,90 - Alkuperäinen hinta €15,90Alkuperäinen hinta€15,90€15,90 - €15,90Nykyinen hinta €15,90Sukulakupala 1,70kg
CloettaSocker, glukossirap, vetemjöl, melass, härdat kokosfett, fuktighetsbevarande medel (sorbitol, glycerol), lakritsextrakt, kakaopulver, gelatin, gluk...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €15,90 - Alkuperäinen hinta €15,90Alkuperäinen hinta€15,90€15,90 - €15,90Nykyinen hinta €15,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Sukulakupala 100g
CloettaSukulakupala – herkullinen yhdistelmä pehmeää lakritsia ja täyteläistä täytettä. Täydellinen makupari lakritsin ja suklaan ystäville!Ravintoarvot p...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,69 - Alkuperäinen hinta €1,69Alkuperäinen hinta€1,69€1,69 - €1,69Nykyinen hinta €1,69Suolainen Suklaalaku 100g
NarrHerkullinen yhdistelmä pehmeää lakritsia, täyteläistä suklaata ja ripaus merisuolaa – suolainen suklaalakritsi vie makeanhimon uudelle tasolle(FI) ...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,69 - Alkuperäinen hinta €1,69Alkuperäinen hinta€1,69€1,69 - €1,69Nykyinen hinta €1,69Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €50,90 - Alkuperäinen hinta €50,90Alkuperäinen hinta€50,90€50,90 - €50,90Nykyinen hinta €50,90Suolainen Suklaalaku 3,80kg
NarrLakrits (50 %): (Socker, sockersirap, VETEMJÖL, glukossirap, glukos-fruktossirap, hydrerat kokosfett, modifierad potatisstärkelse, lakritsextrakt, ...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €50,90 - Alkuperäinen hinta €50,90Alkuperäinen hinta€50,90€50,90 - €50,90Nykyinen hinta €50,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Täytelakritsi 100g
PandaVeikeä makulaku yhdistää perinteisen lakritsan mansikan, banaanin, suklaan ja toffeen makuiseen täytteeseen.Ravintoarvot per 100gEnergia/Energi: 16...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €18,90 - Alkuperäinen hinta €18,90Alkuperäinen hinta€18,90€18,90 - €18,90Nykyinen hinta €18,90Täytelakritsi 2,00kg
PandaSocker, vetemjöl, helt härdad vegetabilisk olja (kokos), melass, sirap, stärkelsesirap, risstärkelse, lakritsextrakt, fettreducerat kakaopulver, fä...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €18,90 - Alkuperäinen hinta €18,90Alkuperäinen hinta€18,90€18,90 - €18,90Nykyinen hinta €18,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €15,90 - Alkuperäinen hinta €15,90Alkuperäinen hinta€15,90€15,90 - €15,90Nykyinen hinta €15,90Tervapiru 1,80kg
CloettaGlukossirap, socker, stärkelse, modifierad stärkelse, vatten, gelatin, lakritsextrakt, färgämne (E153), aromämnen, vegetabilisk olja (kokos, palm),...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €15,90 - Alkuperäinen hinta €15,90Alkuperäinen hinta€15,90€15,90 - €15,90Nykyinen hinta €15,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Tervapiru 100g
CloettaGlukossirap, socker, stärkelse, modifierad stärkelse, vatten, gelatin, lakritsextrakt, färgämne (E153), aromämnen, vegetabilisk olja (kokos, palm),...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,69 - Alkuperäinen hinta €1,69Alkuperäinen hinta€1,69€1,69 - €1,69Nykyinen hinta €1,69Toffee Poppis 100g
NarrToffee Poppis – herkullinen karamellisoitu popcorn kuorrutettuna valkosuklaalla, täydellinen makean ja rapean yhdistelmäRavintoarvot / Näringsvärde...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,69 - Alkuperäinen hinta €1,69Alkuperäinen hinta€1,69€1,69 - €1,69Nykyinen hinta €1,69Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €37,90 - Alkuperäinen hinta €37,90Alkuperäinen hinta€37,90€37,90 - €37,90Nykyinen hinta €37,90Toffee Poppis 2,20kg
NarrKaramelliserad popcorn med toffeesmak (30 %) täckt med vit choklad (70 %). Socker, kakaosmör, helmjölkspulver, majs (5 %), glukossirap, kokosfett, ...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €37,90 - Alkuperäinen hinta €37,90Alkuperäinen hinta€37,90€37,90 - €37,90Nykyinen hinta €37,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Vadelma-Salmiakki Pala 100g
MakulakuVadelma-Salmiakki Pala irtokarkeissa raikas vadelma ja suolainen salmiakki yhdistyvät herkulliseksi makuelämykseksi. Täydellinen valinta, jos halua...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,69 - Alkuperäinen hinta €1,69Alkuperäinen hinta€1,69€1,69 - €1,69Nykyinen hinta €1,69Valkosuklaasalmiakkilaku 100g
NarrValkosuklaasalmiakkilakut ovat suolaisen salmiakin ja kermaisen valkosuklaan yhdistelmä, joka tarjoaa uniikin ja herkullisen makuelämyksen. Täydell...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,69 - Alkuperäinen hinta €1,69Alkuperäinen hinta€1,69€1,69 - €1,69Nykyinen hinta €1,69Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Vattulakukorva 100g
GrahnsVattulakukorva on herkullinen irtokarkki, joka yhdistää makean vadelman ja perinteisen lakritsin maut hauskassa korvamuodossa. Tämä karkki on pehme...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Vattulakupiru 100g
GrahnsVattulakupiru on herkullinen irtokarkki, joka yhdistää makean vadelman ja perinteisen lakritsin maut hauskassa pirun muodossa. Tämä karkki on pehme...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €16,90 - Alkuperäinen hinta €16,90Alkuperäinen hinta€16,90€16,90 - €16,90Nykyinen hinta €16,90Vattulakupiru 2,00kg
GrahnsSocker, fruktos/glukossirap, gelatin, ammoniak, lakrits, äppelsyra (296), färgämne E120 E153, ytbehandling (vegetabilisk olja, karnaubavax E903).So...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €16,90 - Alkuperäinen hinta €16,90Alkuperäinen hinta€16,90€16,90 - €16,90Nykyinen hinta €16,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €13,90 - Alkuperäinen hinta €13,90Alkuperäinen hinta€13,90€13,90 - €13,90Nykyinen hinta €13,90Vattulakuruuvi 2,00kg
GrahnsSocker, glukossirap, ammoniumklorid, surhetsreglerande medel (äppelsyra), aromer, lakritspulver, färgämnen (E120, E153).Sokeri, glukoosisiirappi, ...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €13,90 - Alkuperäinen hinta €13,90Alkuperäinen hinta€13,90€13,90 - €13,90Nykyinen hinta €13,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49XL Salmiakkilaku 100g
VidalXL Salmiakkilaku on pehmeä ja runsaan salmiakkinen lakritsiherkku, jossa yhdistyvät voimakas maku ja miellyttävä purutuntuma. Täydellinen salmiakin...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €24,90 - Alkuperäinen hinta €24,90Alkuperäinen hinta€24,90€24,90 - €24,90Nykyinen hinta €24,90XL Salmiakkilaku 3,00kg
VidalSocker, melass, glukos-fruktossirap, vetemjöl (gluten), ammoniumklorid, lakrits, vegetabiliskt fett (kokos), invertsockersirap, modifierad potatiss...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €24,90 - Alkuperäinen hinta €24,90Alkuperäinen hinta€24,90€24,90 - €24,90Nykyinen hinta €24,90Ale Ale