Laktritsit
Lakritsi, tuo musta ja suussa sulava herkku, ei ole mikään uusi keksintö. Lakritsi, kuten
salmiakki, tunnettiin alun perin etenkin lääkkeenä niin Suomessa kuin maailmalla. Jo yli
5000 vuotta sitten Kiinassa käytettiin lakritsia muun muassa sydämen, haiman ja
ihovaivojen hoitoon. Sitä käytettiin myös maustamiseen, ja se onkin yhä Kiinan käytetyin
yrtti heti ginsengin jälkeen.
Lakritsi on lakritsijuurella maustettu makeinen, joka sisältää sokerin ja vehnäjauhon lisäksi
monesti myös arabikumia ja salmiakkia. Värinsä lakritsi, tai tuttavallisemmin laku, saa sen
sisältämästä lääkehiilestä. Lääkehiiltä taas lisätään suosikkimakeiseen siksi, että se sopii
erityisen hyvin lakritsin makumaailmaan. Ilman lääkehiiltä laku olisi muuten väriltään beige.
Laku on myös suurmiesten suurta herkkua ja se on ollut myös monien suurtekojen takana:
muun muassa Rooman keisari Nero ja Rooman legioonalaiset pureskelivat lakritsinjuurta
lievittääkseen nälkää sekä janoa, ja Aleksanteri Suuri sekä Napoleon Bonaparte lievittivät
lakritsilla taistelujännitystään.
Syöt lakritsia sitten taistelujännitykseen tai herkuttelun takia, meiltä löydät yli 50 erilaista
lakuvaihtoehtoa. Tämän lisäksi meiltä löytyy vielä monta monta kilometriä metrilakua
Suodattimet
- Varastossa Poista suodatin
- Tyhjennä kaikki
- Varastossa Poista suodatin
- Tyhjennä kaikki
-
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Bisbis pala 100g
CloettaTäyteläinen salmiakin ja lakritsin yhdistelmä tekee BisBis Palasta monen suosikin.Ravintoarvot / Näringsvärde per 100gEnergia/Energi: 1523 kJ / 360...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €16,90 - Alkuperäinen hinta €16,90Alkuperäinen hinta€16,90€16,90 - €16,90Nykyinen hinta €16,90Boiled Eggs 3,00kg
VidalGlukos-majssirap, socker, gelatin, syra: citronsyra, mjölksyra, invertsockersirap, geleringsmedel: pektin, aromer, surhetsreglerande medel: natrium...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €16,90 - Alkuperäinen hinta €16,90Alkuperäinen hinta€16,90€16,90 - €16,90Nykyinen hinta €16,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €18,90 - Alkuperäinen hinta €18,90Alkuperäinen hinta€18,90€18,90 - €18,90Nykyinen hinta €18,90Dragster Mansikka-Lakritsi 1,80kg
JämtgottSocker, glukossirap, gelatin, surhetsreglerande medel: (E296, E331), lakrits, aromer, färgämnen: (E120,E153).Ravintoarvot per 100gEnergia/Energi: 1...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €18,90 - Alkuperäinen hinta €18,90Alkuperäinen hinta€18,90€18,90 - €18,90Nykyinen hinta €18,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Dragster Mansikka-Lakritsi 100g
JämtgottDragster Mansikka-Lakritsi on vastustamaton karkki, joka yhdistää makean mansikan ja täyteläisen lakritsin täydelliseen harmoniaan. Tämä herkulline...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,89 - Alkuperäinen hinta €1,89Alkuperäinen hinta€1,89€1,89 - €1,89Nykyinen hinta €1,89Dumle Liquorice 100g
FazerDumle Liquorice on herkullinen karkki, joka yhdistää täyteläisen suklaan ja intensiivisen lakritsin ainutlaatuisella tavalla. Pehmeä, purtava raken...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,89 - Alkuperäinen hinta €1,89Alkuperäinen hinta€1,89€1,89 - €1,89Nykyinen hinta €1,89Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €9,90 - Alkuperäinen hinta €9,90Alkuperäinen hinta€9,90€9,90 - €9,90Nykyinen hinta €9,90Dynamit Toffee Banan 1,00kg
Skåne KonfektyrerSocker, glukos-fruktossirap, vetemjöl, vatten, dextros, vegetabilisk olja (kokos), surhetsreglerande medel: E330, E296, E270, emulgeringsmedel E47...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €9,90 - Alkuperäinen hinta €9,90Alkuperäinen hinta€9,90€9,90 - €9,90Nykyinen hinta €9,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Dynamit Toffee Banan 100g
Skåne KonfektyrerTäyteläinen banaanitoffee, joka hurmaa pehmeällä koostumuksellaan ja makealla maullaan. Ravintoarvot / Näringsvärde per 100gEnergia/Energi: 1541 ...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Hapan XL Mansikkalaku 100g
VidalHapan XL Mansikkalaku on herkullisen kirpeä ja pehmeä lakritsi, jossa yhdistyvät makea mansikan maku ja raikas happamuus. Suurikokoinen herkku tarj...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €24,90 - Alkuperäinen hinta €24,90Alkuperäinen hinta€24,90€24,90 - €24,90Nykyinen hinta €24,90Hapan XL Mansikkalaku 3,00kg
VidalSocker, glukos-fruktossirap, invertsockersirap, vetemjöl (gluten), majsstärkelse, växtolja (kokoos), fuktighetsbevarande (glycerol), syrningsregler...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €24,90 - Alkuperäinen hinta €24,90Alkuperäinen hinta€24,90€24,90 - €24,90Nykyinen hinta €24,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Hapan XL Sateenkaarilaku 100g
VidalHapan XL Sateenkaarilaku on herkullisen kirpeä ja värikäs lakritsi, joka yhdistää hedelmäiset maut ja pehmeän rakenteen. Suurikokoinen ja raikas he...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Hapan XL Vesimelonilaku 100g
VidalHapan XL Vesimelonilaku on mehukkaan kirpeä ja pehmeä lakritsi, joka yhdistää vesimelonin raikkaan maun ja happaman pinnan. Suurikokoinen herkku tu...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €24,90 - Alkuperäinen hinta €24,90Alkuperäinen hinta€24,90€24,90 - €24,90Nykyinen hinta €24,90Hapan XL Vesimelonilaku 3,00kg
VidalSocker, glukos-fruktossirap, invertsockersirap, vetemjöl (gluten), majsstärkelse, vegetabiliskt fett (kokos), surhetsreglerande medel (citronsyra, ...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €24,90 - Alkuperäinen hinta €24,90Alkuperäinen hinta€24,90€24,90 - €24,90Nykyinen hinta €24,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €11,90 - Alkuperäinen hinta €11,90Alkuperäinen hinta€11,90€11,90 - €11,90Nykyinen hinta €11,90Juicy Twist Strawberry 1,00kg
DamelGlukos-fruktossirap, socker, vatten, vetemjöl, fruktjuice från koncentrat 5 % (äpple, päron, ananas, persika), syror E296, E330, emulgeringsmedel ...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €11,90 - Alkuperäinen hinta €11,90Alkuperäinen hinta€11,90€11,90 - €11,90Nykyinen hinta €11,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €9,90 - Alkuperäinen hinta €9,90Alkuperäinen hinta€9,90€9,90 - €9,90Nykyinen hinta €9,90Jumbo Cola 1,00kg
DamelSocker, glukos-fruktossirap, vetemjöl, vatten, dextros, vegetabilisk olja (kokos), surhetsreglerande medel: E330, E296, emulgeringsmedel E471 (frå...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €9,90 - Alkuperäinen hinta €9,90Alkuperäinen hinta€9,90€9,90 - €9,90Nykyinen hinta €9,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Jumbo Cola 100g
DamelPehmeä ja maukas colakarkki reilussa koossa! Ravintoarvot / Näringsvärde per 100gEnergia/Energi: 1541 kJ / 363 kcalRasva/Fett: 2,5 g, josta tyydy...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €14,90 - Alkuperäinen hinta €14,90Alkuperäinen hinta€14,90€14,90 - €14,90Nykyinen hinta €14,90Jumbo Lakritsipala 1,80kg
PandaSirap, vetemjöl, glukos-fruktossirap, lakritsextrakt, melass, färgämne (E153), ytbehandlingsmedel (vegetabiliska oljor (kokos, raps) E903), arom (a...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €14,90 - Alkuperäinen hinta €14,90Alkuperäinen hinta€14,90€14,90 - €14,90Nykyinen hinta €14,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Jumbo Lakritsipala 100g
PandaSuuri ja mehukas lakritsipala, joka vie lakritsin ystävät takuulla makumatkalle. Sen intensiivinen ja täyteläinen maku yhdistyy pehmeään ja täytelä...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €9,90 - Alkuperäinen hinta €9,90Alkuperäinen hinta€9,90€9,90 - €9,90Nykyinen hinta €9,90Jumbo Multicolor 1,00kg
DamelSocker, glukos-fruktossirap, vetemjöl, vatten, dextros, vegetabilisk olja (kokos), surhetsreglerande medel: E330, E296, emulgeringsmedel E471 (frå...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €9,90 - Alkuperäinen hinta €9,90Alkuperäinen hinta€9,90€9,90 - €9,90Nykyinen hinta €9,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Kaakaopala 100g
MakulakuMakulakun Kaakaopala -irtokarkit – täyteläinen yhdistelmä pehmeää lakritsia ja herkullista kaakaon makua. Täydellinen valinta makean ja lakritsin y...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €21,90 - Alkuperäinen hinta €21,90Alkuperäinen hinta€21,90€21,90 - €21,90Nykyinen hinta €21,90Kaakaopala 3,00kg
MakulakuSocker, melass, stärkelsesirap, vetemjöl, vegetabiliska fetter (sojabönolja, palmolja, rapsolja, sheafröolja), stabiliseringsmedel (E422), gelatin,...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €21,90 - Alkuperäinen hinta €21,90Alkuperäinen hinta€21,90€21,90 - €21,90Nykyinen hinta €21,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Kierrelakritsi 100g
MakulakuKierrelakritsi -irtokarkit – pehmeää ja sitkeää lakritsia, joka kietoutuu herkullisiksi kierroksiksi. Täydellinen valinta lakritsin ystäville, jotk...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49King Kong 100g
HalvaNauti makeishetkistäsi klassisen King Kong -irtokarkin kanssa! Nämä perinteiset, mustat lakritsitikkarit ovat vahvan lakritsin ystäville täydelline...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €30,90 - Alkuperäinen hinta €30,90Alkuperäinen hinta€30,90€30,90 - €30,90Nykyinen hinta €30,90King Kong 3,50kg
HalvaSocker, sirap, vatten, modifierad stärkelse, gelatin, aromer (naturliga, t.ex. lakritsextrakt, naturliknande), salt, färg (E153), E901.Ravintoarvot...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €30,90 - Alkuperäinen hinta €30,90Alkuperäinen hinta€30,90€30,90 - €30,90Nykyinen hinta €30,90Ale Ale -
Ale
Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Kouvolan Laku 100g
Kouvolan LakritsiKouvolan Laku on klassinen suomalainen lakritsi, joka tunnetaan täyteläisestä, miedosti makeasta ja hieman suolaisesta maustaan sekä pehmeästä koos...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale