Laktritsit
Lakritsit
Lakritsi, tuo musta ja suussa sulava herkku, ei ole mikään uusi keksintö. Lakritsi, kuten
salmiakki, tunnettiin alun perin etenkin lääkkeenä niin Suomessa kuin maailmalla. Jo yli
5000 vuotta sitten Kiinassa käytettiin lakritsia muun muassa sydämen, haiman ja
ihovaivojen hoitoon. Sitä käytettiin myös maustamiseen, ja se onkin yhä Kiinan käytetyin
yrtti heti ginsengin jälkeen.
Lakritsi on lakritsijuurella maustettu makeinen, joka sisältää sokerin ja vehnäjauhon lisäksi
monesti myös arabikumia ja salmiakkia. Värinsä lakritsi, tai tuttavallisemmin laku, saa sen
sisältämästä lääkehiilestä. Lääkehiiltä taas lisätään suosikkimakeiseen siksi, että se sopii
erityisen hyvin lakritsin makumaailmaan. Ilman lääkehiiltä laku olisi muuten väriltään beige.
Laku on myös suurmiesten suurta herkkua ja se on ollut myös monien suurtekojen takana:
muun muassa Rooman keisari Nero ja Rooman legioonalaiset pureskelivat lakritsinjuurta
lievittääkseen nälkää sekä janoa, ja Aleksanteri Suuri sekä Napoleon Bonaparte lievittivät
lakritsilla taistelujännitystään.
Syöt lakritsia sitten taistelujännitykseen tai herkuttelun takia, meiltä löydät yli 50 erilaista
lakuvaihtoehtoa. Tämän lisäksi meiltä löytyy vielä monta monta kilometriä metrilakua

Suodattimet
- Jämtgott Poista suodatin
- Tyhjennä kaikki
- Jämtgott Poista suodatin
- Tyhjennä kaikki
-
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €18,90 - Alkuperäinen hinta €18,90Alkuperäinen hinta€18,90€18,90 - €18,90Nykyinen hinta €18,90Dragster Mansikka-Lakritsi 1,80kg
JämtgottSocker, glukossirap, gelatin, surhetsreglerande medel: (E296, E331), lakrits, aromer, färgämnen: (E120,E153).Sokeri, glukoosisiirappi, liivate, hap...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €18,90 - Alkuperäinen hinta €18,90Alkuperäinen hinta€18,90€18,90 - €18,90Nykyinen hinta €18,90Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Dragster Mansikka-Lakritsi 100g
JämtgottDragster Mansikka-Lakritsi on vastustamaton karkki, joka yhdistää makean mansikan ja täyteläisen lakritsin täydelliseen harmoniaan. Tämä herkulline...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Peacelätkä Mansikkalakritsi 100g
JämtgottPeacelätkä Mansikkalakritsi on herkullinen irtokarkki, joka yhdistää makean mansikan ja täyteläisen lakritsin klassiseen makupariin. Pehmeä ja miel...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,49 - Alkuperäinen hinta €1,49Alkuperäinen hinta€1,49€1,49 - €1,49Nykyinen hinta €1,49Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €21,90 - Alkuperäinen hinta €21,90Alkuperäinen hinta€21,90€21,90 - €21,90Nykyinen hinta €21,90Peacelätkä Mansikkalakritsi 2,20kg
JämtgottSocker, glukossirap, gelatin, surhetsreglerande medel: (E296, E331), lakrits, aromer, färgämnen (E120, E153).Sokeri, glukoosisiirappi, liivate, hap...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €21,90 - Alkuperäinen hinta €21,90Alkuperäinen hinta€21,90€21,90 - €21,90Nykyinen hinta €21,90Ale Ale
Järjestä