
Laktritsit
Lakritsi, tuo musta ja suussa sulava herkku, ei ole mikään uusi keksintö. Lakritsi, kuten
salmiakki, tunnettiin alun perin etenkin lääkkeenä niin Suomessa kuin maailmalla. Jo yli
5000 vuotta sitten Kiinassa käytettiin lakritsia muun muassa sydämen, haiman ja
ihovaivojen hoitoon. Sitä käytettiin myös maustamiseen, ja se onkin yhä Kiinan käytetyin
yrtti heti ginsengin jälkeen.
Lakritsi on lakritsijuurella maustettu makeinen, joka sisältää sokerin ja vehnäjauhon lisäksi
monesti myös arabikumia ja salmiakkia. Värinsä lakritsi, tai tuttavallisemmin laku, saa sen
sisältämästä lääkehiilestä. Lääkehiiltä taas lisätään suosikkimakeiseen siksi, että se sopii
erityisen hyvin lakritsin makumaailmaan. Ilman lääkehiiltä laku olisi muuten väriltään beige.
Laku on myös suurmiesten suurta herkkua ja se on ollut myös monien suurtekojen takana:
muun muassa Rooman keisari Nero ja Rooman legioonalaiset pureskelivat lakritsinjuurta
lievittääkseen nälkää sekä janoa, ja Aleksanteri Suuri sekä Napoleon Bonaparte lievittivät
lakritsilla taistelujännitystään.
Syöt lakritsia sitten taistelujännitykseen tai herkuttelun takia, meiltä löydät yli 50 erilaista
lakuvaihtoehtoa. Tämän lisäksi meiltä löytyy vielä monta monta kilometriä metrilakua
Suodattimet
-
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Sukulakupala 100g
CloettaRavintoarvot per 100g Energia: 1579 kj / 374 kcalRasva: 3,7g josta tyydyttynyttä 3,4gHiilihydraatit: 80g josta sokeria 59gProteiini: 2,4gSuola: ...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Täytelakritsi 100g
PandaVeikeä makulaku yhdistää perinteisen lakritsan mansikan, banaanin, suklaan ja toffeen makuiseen täytteeseen. Sokeri, vehnäjauho, kasvirasvat (palmu...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €15,90 - Alkuperäinen hinta €15,90Alkuperäinen hinta€15,90€15,90 - €15,90Nykyinen hinta €15,90Täytelakritsi 2,00kg
PandaSokeri, vehnäjauho, kasvirasvat (palmunydin, palmu, sheaydin), melassi, siirappi, tärkkelyssiirappi, riisitärkkelys, lakritsiuute, vähärasvainen k...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €15,90 - Alkuperäinen hinta €15,90Alkuperäinen hinta€15,90€15,90 - €15,90Nykyinen hinta €15,90Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €15,90 - Alkuperäinen hinta €15,90Alkuperäinen hinta€15,90€15,90 - €15,90Nykyinen hinta €15,90Tervapiru 1,80kg
CloettaGlukoosisiirappi, sokeri, tärkkelys, muunnettu tärkkelys, vesi, liivate, lakritsiuute, väri (E153), aromit, kasvisöljy (kookos, palmu), stabilointi...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €15,90 - Alkuperäinen hinta €15,90Alkuperäinen hinta€15,90€15,90 - €15,90Nykyinen hinta €15,90Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Tervapiru 100g
CloettaGlukoosisiirappi, sokeri, tärkkelys, muunnettu tärkkelys, vesi, liivate, lakritsiuute, väri (E153), aromit, kasvisöljy (kookos, palmu), stabilointi...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Toffee-Salmiakki pala 100g
MakulakuSokeri, vehnäjauho, tärkkelyssiirappi, melassi, ammoniumkloridi, kasvisrasva (soijaöljy, palmuöljy, rapsiöljy, shea siemenöljy), liivate, lakritsiu...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €21,90 - Alkuperäinen hinta €21,90Alkuperäinen hinta€21,90€21,90 - €21,90Nykyinen hinta €21,90Toffee-Salmiakki pala 3,00kg
MakulakuSokeri, vehnäjauho, tärkkelyssiirappi, melassi, ammoniumkloridi, kasvisrasva (soijaöljy, palmuöljy, rapsiöljy, shea siemenöljy), liivate, lakritsiu...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €21,90 - Alkuperäinen hinta €21,90Alkuperäinen hinta€21,90€21,90 - €21,90Nykyinen hinta €21,90Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Valkosuklaasalmiakkilaku 100g
NarrLakritsi: (sokeri, melassi, vehnäjauho, glukoosisiirappi, lakritsiuute, aromi (ammoniumkloridi), kasvirasvat (kookosöljy), stabilointiaine (sorbito...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €44,90 - Alkuperäinen hinta €44,90Alkuperäinen hinta€44,90€44,90 - €44,90Nykyinen hinta €44,90Valkosuklaasalmiakkilaku 3,80kg
NarrLakritsi: (sokeri, melassi, vehnäjauho, glukoosisiirappi, lakritsiuute, aromi (ammoniumkloridi), kasvirasvat (kookosöljy), stabilointiaine (sorbito...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €44,90 - Alkuperäinen hinta €44,90Alkuperäinen hinta€44,90€44,90 - €44,90Nykyinen hinta €44,90Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Vattulakukorva 100g
GrahnsSokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, liivate, ammoniumkloridi, happamuudensäätöaine: omenahappo (E296), lakritsi, aromiaineet, värit E120, E153, pin...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €18,90 - Alkuperäinen hinta €18,90Alkuperäinen hinta€18,90€18,90 - €18,90Nykyinen hinta €18,90Vattulakukorva 2,00kg
GrahnsSokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, liivate, ammoniumkloridi, happamuudensäätöaine: omenahappo (E296), lakritsi, aromiaineet, värit E120, E153, pin...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €18,90 - Alkuperäinen hinta €18,90Alkuperäinen hinta€18,90€18,90 - €18,90Nykyinen hinta €18,90Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Vattulakupiru 100g
GrahnsSokeri, fruktoosi/glukoosisiirappi, liivate, salmiakki, lakritsa, omenahappo (296), väri E120 E153 pintakäsiteelyaine (kasvisöljy,karnaubavaha E903).
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €16,90 - Alkuperäinen hinta €16,90Alkuperäinen hinta€16,90€16,90 - €16,90Nykyinen hinta €16,90Vattulakupiru 2,00kg
GrahnsSokeri, fruktoosi/glukoosisiirappi, liivate, salmiakki, lakritsa, omenahappo (296), väri E120 E153 pintakäsiteelyaine (kasvisöljy,karnaubavaha E903).
Alkuperäinen hinta €16,90 - Alkuperäinen hinta €16,90Alkuperäinen hinta€16,90€16,90 - €16,90Nykyinen hinta €16,90Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Vattulakuruuvi 100g
GrahnsSokeri, glukoosisiirappi, ammoniumkloridi, happamuudensääntöaine (omenahappo), aromit, lakritsijauhe, värit (E120, E153).
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €13,90 - Alkuperäinen hinta €13,90Alkuperäinen hinta€13,90€13,90 - €13,90Nykyinen hinta €13,90Vattulakuruuvi 2,00kg
GrahnsSokeri, glukoosisiirappi, ammoniumkloridi, happamuudensääntöaine (omenahappo), aromit, lakritsijauhe, värit (E120, E153).
Alkuperäinen hinta €13,90 - Alkuperäinen hinta €13,90Alkuperäinen hinta€13,90€13,90 - €13,90Nykyinen hinta €13,90Ale Ale -
Loppuunmyyty
Alkuperäinen hinta €12,90 - Alkuperäinen hinta €12,90Alkuperäinen hinta€12,90€12,90 - €12,90Nykyinen hinta €12,90Vattulakututti 1,50kg
GrahnsSokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, gelatiini, salmiakki, happamuudensäätöaine: omenahappo (E296), lakritsi, aromit, väriaineet: E120, E153.
Alkuperäinen hinta €12,90 - Alkuperäinen hinta €12,90Alkuperäinen hinta€12,90€12,90 - €12,90Nykyinen hinta €12,90Loppuunmyyty -
Loppuunmyyty
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Vattulakututti 100g
GrahnsSokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, gelatiini, salmiakki, happamuudensäätöaine: omenahappo (E296), lakritsi, aromit, väriaineet: E120, E153.
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Loppuunmyyty -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Vattulakuvaahtokallo 100g
BubsGlukoosi-fruktoosisiirappi, sokeri, maissitärkkelys, vesi, ammoniumkloridi, lakritsijauhe, happamuudensäätöaine (omenahappo, natriumsitraatti), per...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €20,90 - Alkuperäinen hinta €20,90Alkuperäinen hinta€20,90€20,90 - €20,90Nykyinen hinta €20,90Vattulakuvaahtokallo 2,80kg
BubsGlukoosi-fruktoosisiirappi, sokeri, maissitärkkelys, vesi, ammoniumkloridi, lakritsijauhe, happamuudensäätöaine (omenahappo, natriumsitraatti), per...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €20,90 - Alkuperäinen hinta €20,90Alkuperäinen hinta€20,90€20,90 - €20,90Nykyinen hinta €20,90Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Vattusalmiakki Sammakko 100g
FranssonsRavintoarvot per 100gEnergia: 1637kJ (389kcal)Rasva: 0gHiilihydraatit: 97,2gProteiini: 0gGlukoosisiirappi, sokeri, salmiakki, aromit, värit (E120, ...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €1,29 - Alkuperäinen hinta €1,29Alkuperäinen hinta€1,29€1,29 - €1,29Nykyinen hinta €1,29Ale Ale -
Ale Ale
Alkuperäinen hinta €14,90 - Alkuperäinen hinta €14,90Alkuperäinen hinta€14,90€14,90 - €14,90Nykyinen hinta €14,90Vattusalmiakki Sammakko 2,00kg
FranssonsRavintoarvot per 100gEnergia: 1637kJ (389kcal)Rasva: 0gHiilihydraatit: 97,2gProteiini: 0gGlukoosisiirappi, sokeri, salmiakki, aromit, värit (E120, ...
Katso kaikki tiedotAlkuperäinen hinta €14,90 - Alkuperäinen hinta €14,90Alkuperäinen hinta€14,90€14,90 - €14,90Nykyinen hinta €14,90Ale Ale